Piirtoalustakokeilut

Konstit-hanke

Konstit-hankkeessa kokeiltiin etenkin syksyllä 2010 piirtoalustan eli piirtopöydän käyttöä opetuksessa. Piirtoalustan käyttöön opastettiin opettajatyöpajoissa, joiden välissä opettajat vievät laitteen mukanaan kouluun opetuksessa kokeiltavaksi.

Oppilaiden kommentteja

Turun Lyseon lukio

Opettajien kommentteja

"Kuvankäsittelyssä kynä on hiirtä luontevampi väline. Kynä mahdollistaa myös kuvankäsittelyohjelmalla piirtämisen ja kirjoittamisen, mikä hiirellä on mahdotonta."

"Alusta motivoi oppilaita paremmin kuin tutun hiiren kanssa toimiminen. Työskentely on tarkempaa ja sen käyttöön ottaminen on helppoa. Hienoa, että yhden alustan saa koulutuksesta mukaan, jotta sitä pystyy markkinoimaan myös muulle opettajakunnalle."

"Ranne ei väsy.Työ on tarkempaa ja kirjoitusjälki luettavaa."

"Ergonomisempi käden asento kuin hiirtä käyttäessä - oppilaille motorisesti luonnollisempi tapa piirtää, kynällä."

"Olen saanut älytaulun ominaisuudet käyttööni ilman kallista laitehankitaa, mihin ei edes tällä hetkellä olisi ollut mahdollisuutta."

"Pienille oppilaille käytännön harjoittelu vaatii aikaa. Yhdellä alustalla ei kauheasti ehdi tehdä mitään oppilastöitä, tarvittaisiin lisää alustoja, vähintään puolelle luokalle."

"Kannettava ei aina tahdo toimia tarpeeksi nopeasti eli kone hyytyy. Hopeisia rannekoruja ei voi käyttää kirjoituskädessä; vapaapiirto hyppii."

"Aion kokeilla piirtoalustaa oppilaiden kanssa ainakin sarjakuvien tekemisessä ja kuvamanipulaatioiden harjoittelussa."

"Aion käyttäää yläkoulussa esim. sarjakuvan opetuksessa, julisteiden suunnittelussa. Edistyneille ekstraa tehdä alustalla lisätöitä."

"Kokeilemme vielä vaatesuunnitteluun ja sisustusprojekteissa. Jokainen saa piirtää oman ihmisen (omakuva) jonka päälle suunnitellaan vaate. Sisustusprojektissa piirretään oma huone ja tehdään eri sisustusvaihtoehtoja. Tulen käyttämään opetusmateriaalin teossa, esim. piirtää silmukoita ym."

"On jatkuvasti liitutaulunani ja olen asentanut ajurit niihin luokkiin, joissa tänä vuonna kierrän. Koitan koko ajan keksiä uusia käyttökohteita."

Tarkemmat kommentit (PDF)

Muut mahdollisuudet

Piirtoalustaa voi kuvataiteen ohella käyttää opetuksessa paljon muuhunkin, koska kynä on oppilaille tuttu ja luonteva väline. Alla esimerkki Puolalan koulusta, jossa piirtoalusta toimii kirjoittamisen opetuksen apuna.

Katso myös: Piirtoalustaesittely

www.konstit.fi