TAIDE - JA TAITO-

AINEPAINOTTEINEN

OPINTOLINJA

SAMMONLAHDEN KOULU / LAPPEENRANTA

 

 

2008-2009 PROJEKTI

2009-2010 PROJEKTI
 

 

 

 
 

Nikkarointi ja käsillä työskentely kaikissa muodoissaan on se sinun juttusi. Haluat suunnitella ja toteuttaa erilaisia kuvataiteeseen, musiikkiin, käsitöihin ja kotitalouteen liittyviä pieniä tai vaativia töitä.

Meillä on ratkaisu: Taide- ja taitoainepainotteinen opintolinja!

Seitsemännen luokan jälkeen nuoren kehittymisen kannalta tärkeät oppiaineet kuvataide, musiikki, käsityöt ja kotitalous ovat valinnaisia aineita. Niiden avulla oppilailla on kuitenkin mahdollisuus laatia omakohtaisia opintolinjoja, joilla voi sopivasti rytmittää kouluviikon teoria-aineiden opiskelua.Taito- ja taidepainotteisella opintolinjalla oppilaalla on kahdeksannelta luokalta lähtien aikaa luovaan ilmaisemiseen opiskelemalla neljä tuntia kuvataidetta, musiikkia, käsitöitä ja kotitaloutta. Näin saadaan kootuksi yhteen innokas oppilasryhmä, jotka toteuttavat omia suunnitelmiaan ja  osallistuvat yhteisprojektien tekemiseen. Lopullinen ohjelma muotoutuu 7. luokan aikana yhdessä oppilaiden kanssa.

Kuvataideopinnot sisältävät perinteisen taideopetuksen lisäksi mahdollisuuden video- ja valokuvausopintoihin sekä savimuovailun kurssille. Yhteisprojektit esim. lavastus, tuotteiden ja vaatteiden suunnittelu ovat mahdollisia taidepainotteisen opintolinja sovellutuksina.

Musiikkiopintoihin mukaan voi tulla ilman aikaisempiakin musiikkiopintoja, pelkkä innokkuus riittää. Musisoidaan yksin ja yhdessä, opiskellaan myös teoriaa ja musiikin historiaa. Tehdään ryhmän kiinnostuksen pohjalta yhteisprojekteja vaikkapa musiikkivideoiden muodossa.

Teknisen työn aihealueet ovat pääsääntöisesti kovat materiaalit eli puu- ja metallityöt. Myös käsitellään kiveä, luuta, nahkaa, muovia yms., mahdollisuuksien mukaan myös elektroniikkaa, kone- ja sähköoppia, laiteoppia jne.

Tekstiilityössä opiskellaan ompelua, lankatekniikoita, kudontaa, kirjontaa, valmiiden kaavojen muokkausta jne.  Tehdään ja suunnitellaan siis omia vaatteita ja kodin tekstiilejä, neulotaan ja virkataan. Osallistutaan mahdollisten yhteisprojektien toteuttamiseen.

Kotitaloudessa päästään tosissaan syventämään aikaisempia perusopintoja, herättämään ’sisäiset kokit’. Perusruuanvalmistuksen lisäksi leivotaan, tutustutaan perinneruokiin ja kansainväliseen keittiöön. Tietenkin opiskellaan kuluttaja-asioita, vaatteiden ja kodin huoltoa sekä perehdytään ravinto-oppiin ja elintarviketietouteen.

Jos valitset kahta eri oppiainetta, sisällöt ovat tietenkin suppeammat, mutta olet mukana yhteisprojekteissa.